Blogi

Tyynyjä, tyynyjä ja tulppaaneja!

Paras aika vuodesta on käsillä! Lomat on vielä edessä, linnut konsertoi takametsän puissa, kukkapenkit puskee elämää… <3

Ja aamukahvit tarkenee juoda jo ainakin joinakin aamuina ulkona!

Ihanaa päästä taas laajentamaan kotona oleskelua talvisen kökötyksen jälkeen terasseille. Oma lempipaikkani kesäaamuina on kodinhoitohuoneen terassi, johon olen tehnyt itselleni pikkuruisen paratiisin. Siellä on kukkasia kasvamassa, lempituolini ja terassille paistaa aamuaurinko.

Tälle kesälle löysin myös Torista pienen rottinkisen lehtitelineen, joka toimii täydellisesti pöytänä! <3

Aamukahviterassilta puuttui oikeastaan enää sopiva tyyny. Valkoinen, puuvillainen pitsisomisteinen tyyny olisi ihana, mutta pikkulintujen pyrähdellessä ja mäntyjen aloitellessa siitepölykauttaan päätin virkata itse tyynyjä, jotka voi tarvittaessa heittää pesukoneeseen. Tai jos joutuu heittämään jopa roskiin, ei jää harmittamaan tyynyjen tekoon mennyt aika ja raha.

Niinpä käväisin vapaapäivänä tavaratalossa katsastamassa trikookudevalikoiman, ja edullisinta päätyi ostoskoriin! Yksi trikookudekakku maksoi 5,50 euroa, ja ostin kaksi beigeä ja kaksi luonnonvalkoista. Yhdessä kudekakussa on 160 metriä trikookudetta. Pitipä ostoskoriin napata myös 12 mm virkkuukoukku.

Itselleni tyypillisesti en jaksanut etsiskellä ohjeita, vaan ajattelin että yksinkertaisuus on nyt valttia. Niinpä päätin virkata suorakaiteen muotoiset terassityynyt kiinteistä silmukoista.

Loin ensin 34 ketjusilmukkaa. Tein 1. kiinteän silmukan koukusta nähden toiseen ketjusilmukkaan ja virkkasin koko kerroksen ajan jokaiseen ketjusilmukkaan kiinteän silmukan (tyynyn oikea puoli).

Kerroksen alussa kääntymisen jälkeen (nurja puoli) virkkasin 1 ketjusilmukan ja tein 1. kiinteän silmukan ed. kerroksen viimeiseen kiinteään silmukkaan. Näin kerroksen alkuun syntyy kulma ja kappaleen sivu pysyy suorana. Virkkasin jokaiseen ed. kerroksen kiinteään silmukkaan kiinteän silmukan.

Käännöksen jälkeen (oikea puoli) tulee jälleen yksi ketjusilmukka ja kiinteä silmukka ed. kerroksen viimeiseen kiinteään silmukkaan (työn oikea puoli). Kerroksen seuraavat kiinteät silmukat virkkasin ed. kerroksen kiinteän silmukan takareunaan, jotta tyynyihin syntyi tekstuuria ja raitamainen kuvio (tällainen kerros tulee jatkossa aina kappaleen oikealla puolella). Kerroksen viimeisen kiinteän silmukan virkkasin normaalisti, en silmukan takareunaan.

Ja näin jatkoin niin kauan, että oli muodostunut suorakaiteen muotoinen kappale (raitakerroksia tuli yht. 12). Kun olin virkannut toisen samanlaisen kappaleen, asetin kappaleet toisiaan vasten nurjat puolet vastakkain ja yhdistin ne virkkaamalla yhteen kiinteillä silmukoilla (yksi kiinteä silmukka kerrosta kohti).

Kun jäljellä oli vielä tyynynmentävä aukko, ujutin sisälle tyynyn (nämä vanhat, paljon käytetyt ja pestyt tyynyt löytyi jo onneksi kotoa) ja virkkasin aukon umpeen.

Viimeistelin tyynyn vielä virkkaamalla rapuvirkkausta tyynyn reunan ympäri. Jostain syystä virkattu reuna näyttää korumaisemmalta (ja tietysti tästä syystä itsestäni nätimmältä) tyynyn takapuolella, joten takapuolesta tulikin lopulta etupuoli! 😀

Virkkasin ensin yksiväriset tyynyt, mutta kudetta jäi sen verran yli että sain tehtyä vielä raidallisen vähän pienemmän version. Siinä olikin temppuilemista, että sain kuteen riittämään. Pienempään tyynyyn virkkasin alkuun 28 ketjusilmukkaa, mutta 22 silmukalla kuteen kanssa ei olisi mennyt ihan niin tiukille!

Kovin paljon ei jäänyt kudetta jäljelle!

Ja niin meillä on nyt kolme sievää, edullista, käytännöllistä ja pesunkestävää tyynyä ulkokäyttöön! Tällainen virkattu tyyny on niin helppo ja hauska tehdä, että ne valmistuvat vaikka MM-jääkiekkoa samalla jännittäessä.

Ei hassumpaa istuskella terassilla uusien tyynyjen kanssa, etenkin kun samalla voi kurkistella kukkapenkkeihin. <3 Istutin viime syksynä tulppaaneja ja narsisseja kolmeen eri kohtaan, ja aurinkoisimman kohdan kukkapenkki on nyt ihanimmillaan. Ehkä syksyinen vaivannäkö mm. luujauhon käytön kanssa auttoi kukkasipulien selviämisessä, eikä meidän pihassa tänäkään vuonna kukaan käynyt syömässä sipuleita.

Lämmintä viikonloppua! <3

Kristalleja puunoksilla, virkattu tyyny.

Voisit tykätä myös näistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.