Paras aika vuodesta on käsillä! Lomat on vielä edessä, linnut konsertoi takametsän puissa, kukkapenkit puskee elämää… <3 Ja aamukahvit tarkenee juoda jo ainakin joinakin aamuina ulkona! Ihanaa päästä taas laajentamaan kotona oleskelua talvisen kökötyksen jälkeen terasseille. Oma lempipaikkani kesäaamuina on kodinhoitohuoneen terassi, johon olen tehnyt itselleni pikkuruisen paratiisin. Siellä on …
Kristalleja kruunusta!
Äitienpäivä, itselleni jo kahdeskymmenes! <3 Aika juoksee… Olen poikien äiti ja edustan ainoana perheessämme naisväkeä. Koska kimallus ei aiheuta muissa perheenjäsenissä yhtä ihastuneita huokauksia kuin itsessäni, saanpa pitää tekemäni kierrätyskorut ihan itse. 🙂 Rakastan kristalleja vähän joka asiassa, ja niitä löytyykin rasioista monenmoisia. Jokin aika sitten ostin nettikirppikseltä vähän lisää! …
Vappuneulontaa & leivontaa!
Menipä huhtikuu rivakasti, nyt ollaan jo vapussa ja toukokuussa! <3 Käsitöiden suhteen on ollut monta projektivaihtoehtoa ajatuksissa. Mutta kun en ole osannut päättää mikä tuntuisi just nyt mukavimmalta, päätin neuloa välipalaksi nopsaan valmistuneet vappusukat. Lanka on Novitan 7 veljestä, ja neuloin sukat jämälangoista. Tai ainakin melkein, koska valkoinen loppui just …
Ruusuja & rieskoja
Millainen on unelmien vapaapäivä? Varmasti kaikilla vähän erilainen kiinnostuksenkohteista riippuen, mutta itselleni siihen sisältyy ainakin käsitöitä ja hyvää ruokaa! Ne tarkoittavat myös palautumista ja työstä elpymistä, ja sehän vapaapäivän idea on. Viime viikkojen vapaapäivinä olen neulonut mansikkajäätelön värisestä Dropsin Kid-Silkistä kepeää ja kesään sopivaa neuletakkia. Itselleni ihan poikkeuksellisesti päätin kutoa …
Kukkia, kukkia & sukkia!
Välillä isompien neuleiden välissä on mukavaa tehdä jotain nopeammin valmistuvaa! Siispä laitoin “välipalasukat” puikoille omasta jemmasta löytyneistä Novitan Nalle-langoista. Olisinko tarvinnut uudet villasukat? En. Halusinko silti kutoa sellaiset? Kyllä! Suunnitelmana oli tehdä lempeänväriset sukkaset, joissa olisi jotain vähän kesäistä ja koristeellista. Kirjoneulesukkiin ei nyt ollut inspiraatiota, joten päätin leikitellä simppelin …
Pistaasijäätelöä & kukkaisunelmia
Oijoi, miten kaunis sävy onkaan Drops Designin Kid Silk -langan ‘pistaasijäätelö’! <3 Aina kevään tuleen värit alkaa löytää eri tavalla omaan pukeutumiseenkin ja vaatteet saa hehkua enemmän valoa. Kun mietiskelin mitä neuloisin (koska kuka voisi olla kutomaattakaan?), sain ajatuksen tehdä raikkaan värinen ja pehmeä paita niihin kevään päiviin, kun päällystakin …
Kalenteri kertoo keväästä!
Kalenterin mukaan on kevään ensimmäinen päivä! <3 Räystäästä kuuluu sulavan lumen ääni ja sitä on ilo kuunnella. Vaikka tänään on tullut hetken märkää luntakin taivaan täydeltä, tässä kohtaa vuotta tietää että aurinko voittaa kyllä! Talviolympialaiset tuli ja meni, ja niiden katselemisen ajaksi halusin puikoille jotain yksinkertaista. Jo jonkin aikaa olin …
Välillä jotain ihan muuta…
Uusi neulevuosi on käynnistynyt! Ja tietysti jo hetki sitten, mutta ensimmäinen neule valmistui vasta tammikuun viimeisinä päivinä. Olen neulonut tähän asti tosi vähän lyhythihaisia paitoja, mutta nyt laskin että kotoa valmiiksi löytynyt määrä lumenvalkoista Novitan Edith-lankaa riittää juuri sopivasti ilman lisätilauksia. Olin tilannut aikaisempaa neuletta varten aivan liikaa valkoista (hups), …







