Välillä on mukavaa tehdä jotain ihan muuta! Jo jonkin aikaa olin miettinyt ristipistotyön tekemistä. Koska muistan ala-asteella, pikkuruisessa tänä vuonna 100 vuotta täyttävässä kyläkoulussa tykänneeni ristipistojen järjestelmällisyydestä ja mahdollisuudesta tehdä jotain ihanan värikästä. Siitä on vierähtänytkin jo hyvä tovi, joten oli korkea aika kokeilla uudelleen! 🙂

Ristipistotyön tekeminen on palannut aina mieleen etenkin silloin, kun lankavarastossa on tullut vastaan sikarilaatikollinen puolison mummin kautta tulleita muliinilankoja.

Tänä kesänä päätin tarttua toimeen, ja alkuun varasin kirjastosta pari ristipistokirjaa: Ruusuja ja niittykukkia ristipistoin sekä Orvokista apilaan – sisusta ristipistoin. Malliksi valikoitui ensimmäisen kirjan kaunis kukkamalli, josta tulee mieleen juhannusruusut ja jonka ajattelin olevan sopiva työ vuosien jälkeen kokeiltavaksi.

Aida-kangasta ja täydennystä lankavarastoon hankin kaupasta, kirjontakehys oli päätynyt meille myös puolison mummin jäämistöstä. Sille ei kuitenkaan ollutkaan käyttöä, koska kangas oli valmiiksi jäykistettyä.

Aloitin työn kukkasen varren alaosasta, vasta jälkikäteen huomasin että ohje kehotti aloittamaan kuvan keskeltä! 😀 Pari lipsahdusta ohjekuvasta saattoikin tulla, mutta ristipistotyö on armollinen pienten omien säätöjen suhteen.
Oman haasteensa ohjeen seuraamiseen toi se, että kirjontakuvassa symbolit eri väreille oli aivan erilaiset kuin kuvan ohessa olleessa lankalistassa. Työ eteni siis pelkän kuvan seuraamisella.

Työ vaatii keskittymistä, ja välillä laitoinkin sen tauolle ja neuloin jämälankasukkia välissä. Ristipistojen tekeminen oli kuitenkin aika koukuttavaa, ja lopulta päädyin jopa hankkimaan toisen kirjan omaksi Vintedistä! Samaten kehykset, koska kotoa ei valmiiksi sopivia löytynyt.

Loma jatkuu vielä hetkisen. Tämän viikon aurinkoisimpana päivänä halusin tehdä päiväkahville helpon mutta ihanan “kahvileivän”, joten murskasin korkeajalkaiseen astiaan luontaisesti gluteenittomia, maidottomia ja munattomia keksejä. Päälle pilkoin tuoreita mansikoita ja vatkasin soijakermaa. Maistui! 🙂


Puutarha, pionit ja päiväkahvit! <3
Päiväkahvit omassa pihassa kirsikkapuun alla, maljakossa puutarhasta poimitut pionit ja uusi neule työn alla – lomapäivä jollaisesta minä tykkään!

Puutarhassa alkaa akileija availla kukkiaan, raparperin vierestä nousee ruiskukkia (joita en muista istuttaneeni). Kivikkokasvit kukoistavat ja mustaherukkapensaan oksien välissä kasvaa valkoinen harsomainen kukka, jota en tunnista. 🙂 Ihana varjolilja kukkii myös!






Kaunista heinäkuuta! <3 Loma tuo vaihtelua arkeen, kannustan vaihteluun myös käsitöiden parissa. 🙂

