Itse suunnitelluissa neuleissa on useimmiten ihastuttavaa se, että alkuperäisen ajatuksen ja valmiin lopputuloksen välille mahtuu aina isompia tai pienempiä yllätyksiä. Käsitöihin liittyy paljon onnistumisen tunteita – välillä myös sietokykyä koettelevia pettymyksiä! 🙂
Neuloin muutama vuosi sitten Novitan 7 veljekselle suunnittelemani kaarrokeneuleen nyt syksyksi Lettlopista. Kuvittelin, että kuvioon tekemäni pienet muutokset olisi parannus alkuperäiseen malliin. No eipä ollut ainakaan minun mielestäni! Harmittaa, mutta ei niin paljon että purkaisin omaan käyttöön tulevaa paitaa sen takia.
Pääsääntöisesti neulon nykyisin vain itse suunnittelemiani malleja, olen siihen hurahtanut. En voi kuitenkaan väittää, etteikö se olisi myös perfektionismiin taipuvaiselle joskus kuormittavaa! 😀 On tasapainoiltava sen kanssa, milloin jokin malli on ihan hyvä, riittävän hyvä tai just hyvä. Tällä erää alkaessani muuttaa just hyvää muka vielä paremmaksi, liu’uinkin ojasta allikkoon.
Ihan hyvä, riittävän hyvä vai just hyvä?
Alla olevassa kuvassa alkuperäinen, 7 veljeksestä neulottu versio rinnallaan islantilaisvillaversio. Käyköhän muille koskaan niin, että valmis neule näyttää joskus aluksi ei-niin-onnistuneelta, mutta myöhmmin aika ihanalta?
Jään potemaan harmitustani hetkeksi, mutta seuraavat neulehommat jo odottaa. Tämä(kään) ei onneksi hyydytä rakkautta neulomiseen, kun korvienväli vilisee ideoita ja kasa ihania lankoja nököttää korissa. <3
Tunnelmallista syysviikonloppua! <3
